”Olen Kati Välimäki, Satakunnan NLP Iltojen toinen iltavastaava, Ilta-toimintaa jo vuoden päivät hoitaneen Kari Palomäen uusi kollega ja Marika Raitaniemen seuraaja.

TYÖ teollisuudessa työturvallisuus- ja ympäristöasioiden parissa
PERHE Kaksi maatiaiskissaa
HAAVEISSSA
Nattasten valloitus
MIELIMAISEMA Järvimaisema
MIELIÄÄNI Keväinen linnunlaulu
MIELITUOKSU Kesäsateen jälkeinen luonnon tuoksu
Kiinnostuin NLP:stä 2000-luvun alussa. Ensimmäisen NLP-koulutukseni, NLP Practitionerin, kävin kuitenkin vasta 2013. Päällimmäisenä ajatuksena oli löytää työkaluja itseni kehittämiseen. Niinhän siinä kävi, että löysin kaivattuja työkaluja ja ja nälkä kasvoi syödessä. Seuraavaksi kävin Coach-koulutuksen, sitten Masterin ja vuoden 2015 kesällä löysin itseni NLPU:sta Kaliforniasta NLP Trainerilta. Nyt olen yhtä apuopettajuutta vaille valmis Trainer.
Olen käyttänyt NLP:tä itseni kehittämiseen ja oman vuorovaikutukseni kehittämiseen, mutta myöskin jonkin verran kouluttanut lyhyitä koulutuksia. On itse asiassa vaikeaa eritellä yksittäisiä asioita, missä olen saanut apua NLP:stä – ehkä helpompi on sanoa, että sen avulla olen saanut kokonaisvaltaisesti laadukkaamman elämän ja uskaltanut tulla siksi mitä olen.
Seuraava NLP-askeleeni on toimia on Satakunnan toisena NLP-yhteyshenkilönä ja kehittää NLP Iltoja ja niiden sisältöä. Innolla odotan tulevaa! Keväällä Satakunnan alueella on luvassa NLP Iltoja, aiheena mm. sensomotoriikka. Pyrimme tarjoamaan NLP Illoissa erilaisia näkökulmia NLP:hen ja meille saa mielellään esittää toiveita kiinnostavista aiheista tai esiintyjistä.”
Katin tavoitat NLP-ydistyksen Satakunnan alueen paikallisesta sähköpostiosoitteesta pori@suomennlpyhdistys.fi. Satakunnan NLP Illat löydät tapahtumakalenterista. Kevään ja syksyn Iltojen tiedot päivittyvät kalenteriin lähiaikana. Muistathan, että koordinaattorit ottavat mielellään vastaan toiveita, ideoita ja palautteita Illoista ja niiden aiheista.