
Eskimokäännös
Veli-Matti Toivosen matkassa yllättävä pulahtaminen syvään veteen on turvallista tehdä. Kajakilla hurjissa virroissa melovat tietävät, että yhtäkkiä saattaa istua pää alaspäin veden alla. Hieman samalta
MIELI-blogissa on sekä uutta että aina kiinnostavaa klassikkoluettavaa NLP:stä, hyvästä ihmisyydestä ja tietoisuuden kehittämisestä.
MIELI-blogiin saa saa tarjota sisällöksi mielekkäitä kirjoituksia, jotka ovat sataprosenttisesti NLP:tä, joissa sovelletaan NLP:tä tai ne sivuavat NLP:tä tai muita ajankohtaisia aiheita, joiden ajattelet kiinnostavan heitä, jotka ovat NLP:stä kiinnostuneita.
Lähetä ideasi lehteen tai blogiin tarjolle mieli@nlpyhdistys.fi
tai ota yhteyttä Tarja Törmänen p. 040 544 5550 (MIELI-lehti).
Ajatellaan mielellään asiaa myös yhdessä!

Veli-Matti Toivosen matkassa yllättävä pulahtaminen syvään veteen on turvallista tehdä. Kajakilla hurjissa virroissa melovat tietävät, että yhtäkkiä saattaa istua pää alaspäin veden alla. Hieman samalta

Osallistuin mielenkiinnolla NLP-yhdistyksen aamiaistilaisuuteen torstaina 5.4, jossa muutoksen ja ajan pyörteisiin meidät kuulijat ohjasivat Maaretta Tukiainen ja Marja-Leena Savimäki. Itselläni NLP-tausta rajoittuu muutamaan lyhytkurssiin, joten

”Kaikkia hyviä ja merkityksellisiä asioita elämässä on juhlittava. NLP ja Barbara Waggoner ovat sellaisia.” Legendaarisen Barbara Waggonerin koulutuksiin osallistuneet järjestävät lauantaina 18.11. tapahtuman, jossa on

Mitä tapahtuu …kun ihminen on kontaktissa oman syvimmän minuutensa kanssa? Mitä tapahtuu, kun on yhteydessä omaan sisäiseen lapseensa? Mitä tapahtuu, kun kuulee sisäisen lapsensa toiveet

NLP-taidot ovat myös tehokkaan oppimisen perustaitoja Löysin ihanan helmen! Siis webinaarin internetistä. Syksyyn on minulle ankkuroitunut innostava uteliaisuus oppia uutta. Nyt löysin uusia tehokkaita oppimistapoja,

”Me ihmisetkään emme ole koskaan valmiita, vaan kehitymme jatkuvasti, olosuhteiden mukaan.” Olemme asuneet Nummelan Lankilassa nyt 29 vuotta. Pidän kodistamme ja tästä paikasta. Kuitenkin jollain

“More authentic you are, more confident you are” – Gabby Bernstein Olen paljon miettinyt viime aikoina, mitä on todellinen itsevarmuus ja vahvuus. Gabrielle Bernstein tiivistää

Olen koko ikäni melkeinpä vihannut juoksemista. Siitä huolimatta 2016 keväällä päätin astua epämukavuusalueelle ja asettaa itselleni haastavan tavoitteen: osallistua 3.9.2016 Helsingissä järjestettävään Midnight Run -tapahtumaan

Vaikka sanoilla on kokonaisviestinnässämme vain alle 10 % vaikutus, ovat jopa yksittäiset sanat virkkeiden vilinässä ja lauseiden loiskeissa merkityksellisiä. Toisinaan yksi sana saattaa saada aikaan

”En ainakaan unohda. En voi antaa anteeksi, kun se oli niin väärin. Myöntäisin, ettei se niin väärin ollutkaan. Pysyköön syyllisenä! Ei olla pyydetty anteeksi, miksi

Kuulun heihin, jotka ovat elämänsä aikana vaihtaneet totaalisesti alaa. Aikaisempi toimistossa tietokoneen takana istuminen, numeroiden pyörittäminen ja syvällinen analysointi vaihtuu ihmisten edessä olemiseen, innostamiseen ja

”Olen Kati Välimäki, Satakunnan NLP Iltojen toinen iltavastaava, Ilta-toimintaa jo vuoden päivät hoitaneen Kari Palomäen uusi kollega ja Marika Raitaniemen seuraaja. Kiinnostuin NLP:stä 2000-luvun alussa.
Jäsenenä osallistut yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin, koulutuksiin ja valmennuksiin maksutta tai superedullisin jäsenhinnoin. Lisäksi saat vuosittain neljä kappaletta rakastettua MIELI-lehteä kotiin kannettuna! Liity heti, niin varmistat itsellesi jatkuvan NLP-inspiraation!
Usein kysytään, mitä nämä kolme kirjainta tarkoittavat, miten NLP:tä voi oppia ja mitä hyötyä NLP:stä on omassa elämässä? Mm. näihin ja muihin kysymyksiin löydät vastauksen täältä.
Suomen NLP-yhdistys
Vuorenjuuri 40,
00410 Helsinki
info@nlpyhdistys.fi